Valaistus tunnelman ja kodikkuuden luojana

Monet haaveilevat kodista, jossa olisi samaa tunnelmaa ja kodikkuutta kuin sisustuslehtien sivuilla. Huonekaluilla, tekstiileillä ja erilaisilla materiaaleilla saa muokattua tilaa haluamansa näköiseksi, mutta parhaiten tilaa voi muokata valaistuksella. Valaistus herättää materiaalit eloon ja antaa tilalle eri tilanteisiin ja toimintoihin vaadittavan valon. Valaistuksen voi karkeasti jakaa kolmeen eri  kategoriaan ja näitä kaikkia olisi hyvä löytyä tilassa onnistuneen valaistuksen saamiseksi.

Yleisvalaistus

Valaistus: tärkeän ykeisvalaituksen saa aikaan oikeanlaisilla kattovalaisimilla.

Valaistus: tärkeän ykeisvalaituksen saa aikaan oikeanlaisilla kattovalaisimilla.

Yleisvalaistuksen tarkoitus on antaa mahdollisimman hyvin valoa koko tilaan. Päiväaikaan luonnonvalolla voi saada paljonkin valaistusta tiloihin, mutta ilta-aikaan ja hämärinä päivinä on tärkeää mahdollistaa kattava valaistus. Parhaimman yleisvalaistuksen saa kattovalaisimilla, joissa on sopivan kirkkaat lamput; valaisimia on myös hyvä olla tarpeeksi suhteessa pinta-alaan. Hyvä valaistus takaa myös turvallisen liikkumisen ja toimimisen tilassa.

Kohdevalaistus

Valaistus: oikeanlaiset kohdevalaisimet mahdollistavat helpon ja turvallisen työskentelyn keittiön saarekkeella.Valaistus: Jalkavalaisin tarjoaa kohdennettua valoa nojatuolissa kirjaansa lukevalle.

Kohdevalaistuksella halutaan luoda kohdennetusti valoa esimerkiksi lukunurkkaukseen tai sohvapöydän ylle. Näin mahdollistetaan vaivaton ja helppo toimiminen turvallisuutta unohtamatta. Kohdevalaisinta voi hyödyntää hyvin myös tunnelman luojana.

Tunnelmavalaistus

Valaistus: tunnelmaa voi luoda arkisenkin tiskauksen lomaan valosarjan avulla.

Valaistus: Kynttilät ja pienet valaisimet luovat kotoisan tunnelman.

Tunnelmavalaistus nimensä mukaan luo tunnelmaa, eikä tämä kuulu pelkästään joulunodotusaikaan, vaan ympäri vuoden voi tunnelmoida erilaisten valojen parissa. Kynttilät tai takka tarjoavat helpon tavan luoda tunnelmaa minne vaan. Lisäksi koristevalot ja valosarjat ovat helppoja keinoja tuoda tunnelmaa yllättäviinkin paikkoihin. Valosarjoilla voi helposti esimerkiksi kirkastaa sateiselle päivälle sattuneet kesäjuhlat.

*******************************************************************************

Valaistuksella saadaan luotua siis tunnelmaa, mutta myös varmistettua kodin turvallisuutta. Ei ole siis perusteetonta korostaa valaistukseen panostamisen tärkeyttä. Vinkki: jos haluat kotoisaa tunnelmaa, pidä yleisvalaistus päällä vain tarvittaessa ja panosta kohde- ja tunnelmavalaistukseen.

Onneksi vielä on mahdollisuus nauttia myös valoisista kesäpäivistä ja -illoista!

Ihanaa kesää!

– Hanna –

————————————————————-

Kuvat täältä.

Micco deco on sisustusarkkitehtitoimisto, joka tarjoaa sisustussuunnittelua sekä yksityisen että yrityspuolen asiakkaille. Olipa sisustusprojekti suuri tai pieni, uudiskohde tai vanhan uudistaminen, autamme mielellämme tekemään tilastasi kauniin ja toimivan kokonaisuuden. Ensimmäinen tapaaminen on ilmainen ja siellä tutustutaan niin toisiimme kuin projektiinne. Ota siis rohkeasti yhetyttä, niin saadaan projekti yhdessä käyntiin!

Lisätietoja: Sofia Mikkonen +35840 913 6675, sofia.mikkonen(at)miccodeco.com ja www.miccodeco.com